![]() |
|
|
Etusivu |
Tulokset
Tulokset 1. u. Mäkiahon Jere 40,17p. om. Markku Silvennoinen n. Haiskanpuron Vyöry om. Ahti Vaittinen luopui Ksakk ry järjesti kahden viikon KEAJ- kokeen 28.12.2007-10.01.2008 Kokeen aikana oli lumikeli. Koirat suorittivat kokeen lumikelissä, pakkanen vaiteli -6 ja +1 asteen välillä. Ylituomarina toimi Pauli Loikas ja Sihteerinä Kari Hännikäinen. Tulokset: Särkisalmen seudun metsästysyhdistys järjesti 17.11. ajokokeet, joissa tulostaso nousi varsin hyväksi. Lämpimästä syksystä huolimatta koe oli lumikoe. Tulokset: Kaakkois-Suomen Ajokoirakerho järjesti perinteiset mestaruuskokeet 1.12. Tulokset: Ajokoirakerhon ns. pitkäkoe järjestettiin 20.10 - 2.11.2007 toisen kerran. Koiria mukaan lähti viisi kappaletta. Sääolosuhteet olivat paremmat kuin viime vuonna, jolloin lumimyrsky koetteli Etelä-Karjalaa, mutta tulokset sensijaan jäivät kovin vaatimattomiksi. Ylituomariakin jouduttiin vaihtamaan kesken kokeen esteiden takia, mutta tulokset saatin silti laskettua. Ylituomareina toimivat Pauli Loikas ja Keijo Halinen. Koirakohtaiset pyötäkirjat ohessa. Tulokset: Kymenläänin kennelpiirin PM -koe pidettiin 6.10.07 Joutsenossa. Keli oli varsin hankala ja koirilla oli vaikeuksia saada jänikset liikkeelle. Ajotkin kulkivat vaikeasti ja tulokset jäivät kokonaisuudessaan varsin vaatimattomiksi. Tulokset: VILLIPURON TIINA luopui ARTO OINAS TAMES järjesti 3.1.-16.1.07 pitkän kokeen johon osallistui seitsemän ajokoiraa ja yksi beagle. Olosuhteet vaihtelivat suuresti kokeen aikana. Kuusi koiraa ehti käydä maastossa paljaan maan aikaan ja kahdella taas maastoihin tuli lumikeli. Lämpötilakin vaihteli +5 ja – 6 asteen välillä. Parhaan tuloksen ajoi Markku Vohlosen Huurteen Säde, joka saavutti 78,79 pistettä. Ylituomarina toimi Pauli Loikas ja sihteerinä Kari Hännikäinen. Tulokset: n. Huurteen Säde 78,79p 1P om. M. Vohlonen Imatra Beagle Kaakkois-Suomen Ajokoirakerho ja Kymen –Karjalan Ajokoirayhdistys ottivat ensimmäistä kertaa mittaa toisistaan ajokokeissa. Alueella vallinnut kireä pakkanen lauhtui juuri sopivasti ennen lauantaita ja koe päästiin järjestämään lähes ihanteellisissa olosuhteissa. Vain paksu, pehmeä lumi vaikeutti hieman tuomareiden työskentelyä. Tulostaso muodostui hyväksi ja neljä koiraa saavutti ensimmäisen palkinnon. Yhdistysten ottelun voitti Kaakkois-Suomen Ajokoirakerho lopulta reilulla erolla pistein 206,71 – 196,41. Ottelu uusitaan ensi vuonna Kymen - Karjalan järjestämänä. Ylituomarina toimi Pekka Ripatti Puumalasta ja sihteerinä Kari Hännikäinen. Tulokset: 1. Tahvo 93,38p 1L om. P. &P. Okko Lappeenranta Ka KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHON MESTARUUSKILPAILUT 25.11.2006 Kaakkois-Suomen Ajokoirakerhon mestaruus ratkottiin 25.11. ns. Kinkkukisassa Etelä-Karjalan maastoissa. Koe käytiin kovin märissä olosuhteissa, olosuhteiden vaihdellessa selvästä lumikelistä selvään paljaaseen keliin. Märkä keli osoittautui monelle koiralle kovin vaikeaksi ja ajot pyrkivät olemaan kovin lyhyitä. Teuvo ja Miro Munteen kva Kairokosken Millaa vaikeat olot eivät kuitenkaan haitannut ja tuloksena oli voitto komealla ykköstuloksella 80,08. Ylituomarina toimi jämäkkään tapaansa Ari Ollilla Valkealasta. Koirakohtaiset pöytäkirjat. Ajokoirat: u. Tahvo Luopui om. Pauli ja Pertti Okko LPR Beaglet AJOKOE 21.10 - 3.11.2006 Kaakkois-Suomen Ajokoirakerho järjesti historiansa ensimmäiset kahden viikon kokeet 21.10. -3.11.06. Koemuoto otettiin alueella aika hyvin vastaan ja seitsemän koiraa ilmoittautui kokeeseen. Koe näytti myös sen mitä tällaisen kokeen sisällä voi tapahtua. Neljä koiraa ehti kokeilla paljaan maan aikana, mutta toiselle viikolle sattui säätietojen mukaan historian pahin lumimyräkkä. Lappeenrannan seudulla esim. satoi vuorokauden aikana yli 50 senttiä lunta! Yksi koira joutui luopumaan, koska maastoon pääsy noissa olosuhteissa oli täysin mahdotonta. Tulostaso oli kuitenkin olosuhteisiin nähden erinomainen. Ylituomarina toimi Pauli Loikas Imatralta. Koirakohtaiset pöytäkirjat. Tulokset: u. Naton Ukko 95,42p. 1L om. Raimo Hyvärinen Imatra AJOKOE 11.2.2006 Kaakkois-Suomen Ajokoirakerho järjesti 11.2. Joutsenon ympäristössä ajokokeen, johon osallistui neljä suomenajokoiraa ja kaksi beaglea. Viikolla vallinnut kireä pakkanen onneksi helpotti lauantaihin mennessä ja kokeet saatiin viedä mukavassa pikku pakkasessa. Koirien työskentelyä helpotti hivenen perjantaina satanut ohut lumikerros, joka peitti vanhat jäljet. Kokemus oli kuitenkin valttia ja kokeen voitti Jorma Suurosen omistama narttu Koo Peen Mimma hyvällä yli 89 pisteen tuloksella. Kokeen ylituomarina toimi Eero Inkilä Luumäeltä ja sihteerinä Jyrki Laitinen. Erja Leiri suoritti kokeessa toisen YT-harjoittelun. Katso myös koirakohtaiset pöytäkirjat. Tulokset AJOKOIRAT 1. n. Koo Peen Mimma 89,63p 1L om. J. Suuronen ja K.Partanen Joutseno n. Jokelanlahden Maija om. Ilkka Tiimo luopui BEAGLET 1. n. Erätopin Nelli 81,33p 1L om. M. Tylli ja J. Ukkola Miehikkälä u. Fairhill Robin Hood om. Irene Koukila suljettiin KETUNAJOKOKEET JOUTSENOSSA Kaakkois-Suomen Ajokoirakerho järjesti 10.12.2005 ajokoirille ketunajokokeet Etelä-Karjalan maastoissa. Koe käytiin melko vaikeissa olosuhteissa. Maastoissa ollut ohut lumipeite ei ollut saanut uutta lunta päälleen moneen päivään. Koeaamun hienoinen lumisade auttoi hieman erottamaan tuoreet jäljet viikon vanhoista. Tulostaso jäi vaisuksi, vain yksi koira saavutti palkintotuloksen. Kokeen voittaja u. Black Bonzo Jannu, om. Alpo Kunnasluoto Jaala, saavutti kuitenkin ykköspalkintoon edellyttävän tuloksen. Ylituomarina toimi Keijo Halinen Imatralta. Tulokset: 1. u. Black Bonzo Jannu 77,50p avo1 om. A.Kunnasluoto Jaala KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHON MESTARUUSKILPAILUT Kaakkois-Suomen Ajokoirakerhon mestaruus ratkottiin 3.12.2005 ns. Kinkkukisassa Etelä-Karjalan maastoissa. Koe käytiin lempeässä, talvisessa säässä, joka kuitenkin osoittautui monelle koiralle kovin vaikeaksi. Ajot pyrkivät olemaan katkonaisia, ehkä jänis ei halunnut juosta märässä metsässä ja erityisesti nuoremmilla koirilla oli vaikeuksia vaativissa olosuhteissa. Kokenut kva Jarrumiehen Rimi, om. Erkki Kapiainen, osoitti kuitenkin, että olosuhteista huolimatta, huipputulos on mahdollista saavuttaa, kunhan koira vain toimii. Rimi vei kerhon mestaruuden korkeilla ansiopisteillä ja pitkillä ajoilla selkeällä erolla muihin. Kokonaisuudessaan tulostaso oli kohtuullinen. Ylituomarina toimi Timo Pesonen Punkaharjulta. Tulokset: 1. u. Jarrumiehen Rimi 1L 88,54p om. Erkki Kapiainen Lappeenranta AJOKOE 15.11.2005 Ajokoirakerho järjesti 15.11.2005 ns. arkipäivän kokeet. Sää oli varsin pitkään ollut epävakainen ja mukaan uskaltautui vain kaksi ajokoiraa ja yksi beagle. Koe käytiin ajankohtaan nähden lämpimässä (+6-7 astetta) säässä. Koirien ja tuomareiden työskentelyä haittasi ajoittain kovaksi yltynyt tuuli ja vesisade. Hankalista olosuhteista huolimatta n. Riitu pystyi ajamaan toisen palkinnon. Toinen ajokoira joutui luopumaan loukkaantumisen takia kesken ensimmäisen ajoerän. Ylituomarina toimi vanhalla rutiinilla Pauli Loikas Imatralta ja sihteerinä tuloksia kirjasi Jyrki Laitinen. TULOKSET 1. n. Riitu AJOK 2P, 64,71p om. Raimo Hakonen Taipalsaari AJOKOIRIEN PM-KARSINTA JOUTSENOSSA Kaakkois-Suomen Ajokoirakerho järjesti la 1.10.2005 Joutsenon ympäristössä ajokokeet. Koe käytiin lempeässä, syksyisessä säässä. Kostean ajokelin maastoissa takasi perjantai-iltaan jatkunut sade ja lauantai aamupäivän sakea sumu. Kokonaisuudessaan tulostaso jäi vaisuksi, vain voittaja pystyi ajamaan ensimmäiseen palkintoon vaadittavan tuloksen. Kolme parasta jatkavat PM-kokeeseen , joka järjestetään Haminassa parin viikon kuluttua. Ylituomarina toimi Pauli Loikas Imatralta ja sihteerinä Jyrki Laitinen. Tulokset: 1. u. Ilmarin Kiri 1P 80,88p om. Marjatta Rajalin Kouvola |
![]() |
|
www.kaakkoissuomenajokoirakerho.com |